Coreo

Palvelut on suunnattu työyhteisöille, joissa HR kaipaa vahvistusta. Autan yrityksiä, joilla ei ole omaa HR-osastoa tai kun HR-asiat ovat jääneet sivuun ajan, resurssien tai osaamisen vuoksi. Tuon ulkopuolisen, neutraalin näkökulman tilanteisiin, joissa tarvitaan ratkaisukeskeisyyttä ja työyhteisön hyvinvointia edistäviä toimenpiteitä.

Miksi valita minut?

Olen kulkenut matkan asiakaspalvelusta esihenkilötyöhön, HR:ään ja työyhteisösovitteluun.

Matkan varrella olen oppinut kuuntelemaan, kysymään oikeita kysymyksiä ja ennen kaikkea ymmärtämään ihmisiä.

Minua motivoi halu auttaa ihmisiä ymmärtämään itseään ja toisiaan paremmin. Olen aina ollut kiinnostunut siitä, mitä tapahtuu, kun ihmiset oikeasti pysähtyvät kuuntelemaan toisiaan ja miten erilaiset ihmiset voivat löytää yhteisen tavan toimia.

Työssäni luon tilaa rehelliselle ja rakentavalle vuorovaikutukselle. Kysyn joskus vaikeita kysymyksiä, koska uskon, että juuri niiden kautta löytyy se, mikä on olennaista.

Yhdistän kokemukseni käytännönläheiseen työskentelytapaan: osaan kohdata ihmiset, selkeyttää tilanteita ja viedä keskustelua eteenpäin.

Kun tilanne on epäselvä tai yhteistyö ei toimi, tuon siihen rauhaa, rakennetta ja suuntaa.

Olen parhaimmillani silloin, kun ihmiset alkavat oivaltaa omaa vaikutustaan ja ottavat yhdessä askeleen eteenpäin. Se hetki, kun ilmapiiri muuttuu ja yhteistyö alkaa sujua – se on syy, miksi teen tätä työtä.

Minulla on lähes kymmenen vuoden kokemus esihenkilötyöstä ja HR-tehtävistä. Olen vetänyt tiimejä, sparrannut esihenkilöitä ja kehittänyt työyhteisöjen toimintaa käytännön tasolla.

Työskentelen sitoutuneesti ja joustavasti, kuin olisin osa organisaatiotanne. Tarvittaessa pääsen mukaan nopeasti.

Olen tekijä. Saan asioita liikkeelle ja vietyä eteenpäin.

Koulutukseni

  • Oikeushallinnon tradenomi
  • Työyhteisösovittelija
  • Johdon assistentti
  • Erätauko-dialogin fasilitoija
  • Lisäksi koulutuksia esihenkilötyöhön, työhyvinvointiin ja fasilitointiin
  •  Opiskelen parhaillani coachiksi

Asiakkaan sanoin:

“Päivi todella halusi löytää ratkaisun mahdollisiin ongelmiin – sellaisen, joka oikeasti toimii.”

Ota yhteyttä

Autan mielelläni!
Toimin Vaasan ja Pohjanmaan alueella, mutta myös etänä. Työyhteisösovittelut ainoastaan paikan päällä.

Päivi Isomöttönen

Puh. 0400 156 279
info@hrcoreo.fi

tai täytä oheinen yhteydenottolomake, niin olen sinuun yhteydessä.

Yhdistelmä asiantuntevuutta ja lämpöä teki Päivin kanssa työskentelystä helppoa ja jouhevaa, hän on luonnollinen hyvän ilmapiirin luoja.

Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.